Marissa oli kokoajan kaiken huomion keskipisteenä, ja Luca ja Emmi unohtivat välillä Merin aivan kokonaan.
Onneksi Mer oli kekseliäs lapsi, joten hän kehitteli itse omat leikkinsä. Usein hän leikki lentävänsä ufolla kuuhun. Lautanen sai olla ufo, siitä tuli hienoa vihreää savuakin.
Kohta Meredith saisi vaihtaa taaperuudet koulunkäyntiin, sillä tytön oli aika kasvaa. Hieman pelokkaan näköisenä hän nousi jaloilleen ja venähti pituutta lapsen mittoihin.
Tälläinen tyllerö hänestä kasvoi.
Mer oli nälkäinen kasvun jäljiltä, mutta muun perheen höösätessä Marissan kanssa hän joutui turvautumaan sipseihin. Tosin niistäkin tuntui löytyvän yllättävän paljon erilaisia makuvivahteita.
Vaikka Mer jäikin vähälle huomiolle Marin myötä, hän jaksoi kertoa tälle aina iltasadun. Merillä ei ollut koulussa oikein kavereita, joten oma perhe oli hänen ainoa juttuseuransa.
Merin lempiharrastus oli shakinpeluu. Koska oli jo myöhäinen ilta, Luca kertoi että jos pelaa keskiyöllä shakkia, kummitus tulee ja hakee. Sen jälkeen Mer kiirehti hampaidenpesulle nopeammin kuin koskaan.
Seuraavana päivänä satoi ensilumi. Mer oli innoissaan ja meni tekemään lumienkeleitä heti kun pääsi koulusta. Hän oli odottanut ensilunta jo monta päivää, ihanaa kun se viimein satoi.
Tyttö sai houkuteltua myös äitinsä lumileikkehin, ja yhdessä he rakensivat lumiukon. Mer antoi lumiukolle nimeksi Paavali, sillä TV:stä oli juuri tullut Paavin joulurauhan toivotus.
Joulunpyhien jälkeen Marissan oli aika kasvaa. Hänestä tuli tämmöinen neito. Luonne on täysin sama kun isososkolla :)
Mer sai koulusta palkinnon ja rahaa, jolla sai ostaa itselleen lelun. Mer valitsi vaaleanpunapukuisen nallen. Nallesta tuli hänen paras ystävä.
Marissa oli hankala taapero. Hänen uhmaikänsä oli todella voimakas. Hän ei suostunut syömään mitään syöttötuolissa, ei edes maitoa. Emmi yritti aina tunkea pullon hänen eteensä mutta kaikelta kirkumiselta ja rääkymiseltäei jäänyt tilaa sypdä. Marissa suostui juomaan maitonsa vasta päästyään lattialle. Kävelynopettaminenkin oli turhaa touhua, kun tyttö huusi vain minkä jaksoi. Emmillä oli hermot kireällä kun hänen kullannupustaan oli muuttunut tuollainen rääkyjä.
Merille Marissa ei kiukutellut yleensä ollenkaan, kai hän koki Merin vähemmän uhkaavana auktoriteetillen kuin aikuiset.
Emmi oli jo uupunut perhe-elämään, hän halusi töihin ja hankkimaan uusia ystäviä.
Niinpä he päättivät yhdessä, että Emmi lähtisi takaisin työelämään ja Luca jäisi koti-isäksi. Perhetavoitteisena siminä Luca nautti lasten kanssa touhuamisesta täysin sydämin. Hän oli ylpeä kun Meredith oppi seisomaan käsillän, ja ilmoitti tytön voimistelukerhoon.
Luca olisi halunnut lukea Marille iltasadun, mutta koska tyttöä kiinnosti enemmän karismapupu kuin tarinat, Luca syventyi itsekseen satukirjan pariin. Hän ei ollut muistanut kuinka jännittävä kertomus Sadetin ja 7 ääliötä onkaan.
Vuodet vierivät ja Marissan oli taas aika kasvaa, tällä kertaa lapsuuden leikkeihin.
Hänestä tuli mielestäni ihan nätti tyttö. Myös Marin luonne oli tasoittunut kasvun myötä ja hänestä oli tullut avuliaampi ja ystävällisempi.
Mer ja Mar olivat kuin paita ja peppu, kaikki piti tehdä yhdessä ja samalla tavalla.
Mer päätti sivistää pikkusiskoaan näyttämällä tälle miten luetaan lehteä oikeaoppisesti...
...mutta päätyi opettamaan miten lennokki taitellaan :D
Mer antoi Marille myös lahjan ystävänpäivän kunniaksi. Molemmat tiesivät että tämä oli Merin viimeinen ilta lapsena, joten he leikkivät yömyöhään asti.
Meredith hepalla. (Meriin iski joku outo kuplabugi, hänestä tuli jatkuvasti kuplia.)
Ja Marissa autolla.
Iltapalaksi juotiin vielä mehua. Marissaa jännitti, sillä viikonloppu oli ohi ja huomenna oli tytön eka koulupäivä.
Aamupalalla Meredith toivoi että aurinko paistasi lämpimästi, niin lumenrippeet sulaisivat ja pääsisi pyydystämään perhosia. Luca taas kertoi että hän oli hankkinut uuden työpaikan. Lapsia ei tosin kiinnostanut kovin paljoa, eivät taida ymmärtää rahan päälle.
Illalla Meredith kasvoi. Kaikki olivat taas kasvun aikana vakavina, eikös kasvun pitäisi olla iloinen asia?
Meredith sai tavoitteekseen perheen ja elämäntoiveeksi saada 6 lastenlasta. Hän ei tykännyt tyylistään jka soitti taksin jolla pääsisi kaupunkiin.
Shoppailukierroksen jälkeen hän meni kampaajalle, koska ajatteli että vanhat hiukset näyttävät jonkun mormonin kampaukselta. Uusi tyyli miellytti Merin silmää. Olisi tuo kampaajakin tyylinvaihdon tarpeessa :D
Vielä ennen kotiinlähtöä Mer pistäytyi ruokakauppaan. Hän ihastui heti kassapoikaan.
Merdithillä ja tällä Severiksi esittäytyneellä pojalla tuntui olevan paljon puhuttavaa. Meredith meinasi pudota jaloiltaan ainakun vilkaisi noihin suklaanruskeisiin silmiin. He sopivat tapaansa myöhemminkin ja vaihtoivat puhelinnumeroita.
Kävellessään taksille Mer mietti olisiko Severi hänelle Se Oikea. Voi Mer, sinulla on vielä runsaasti aikaa etsiä itsellesi Se Oikea, ei kaiken tarvitse heti tapahtua.
Kommentit