Ensiksikin, nöyrimmät anteeksipyynnöt kun en ole kirjoitellut pitkään aikaan, on ollut kauheesti kiireitä. Mutta ei niistä sen enempää. Nyt kuitenkin olen kipeänä, ja muistin että mullahan on netissä tarina, jatkanpa sitä. J Tässä kuitenkin uusi osa jos joku enää edes lukee… Mutta nyt asiaan:

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Marissa oli hyvä koulussa. Hän sai heti tokana koulupäivänä kympin todistuksen, ja ihan ilman äidin apua! Hän oli myös ahkera auttamaan kotitöissä. Marissa ihaili äidinkielenopettajaansa, joka oli enen ollut asianajaja. Mar halusi näyttää perhelleen omatoimisuutensa, sillä oli salaa päättänyt että hän haluaa lähteä opiskelemaan lakia jo nuorena. Tosin kymmenenvuotiaan päätökset eivät ole maailman pysyvimpiä ;)

 

  Pikkuhiljaa kesä taas saapui. Marissa oli ollut koulun kanssa luokkaretkellä järven rannalla. Siellä lapsia oltiin opetettu kalastamaan, ja Mar päätti kokeilla kävisi kalaonni myös kotilammella. Koukkuun tarttui kuin tarttuikin lopulta kala.

 

Myös Merillä oli kala koukussa, tosin vähän erilainen sellainen. Hän oli koko kevään tapaillut Severiä, ja kun poika oli pyytänyt Merin daamikseen koulun päätöstansseihin, he olivat lopulta vaihtaneet ensisuudelman.<3

 

Eräänä sateisena yönä taloon tunkeutui murtovaras, joka vei tuolin, kirjahyllyn ja potan.

 

Onneksi simcityn poliisivoimat olivat kerrankin valppaana kyttänaikkonen sai varkaan kiinni. Palkkiorahoilla ostettiin uusi kuntoilulaite, sillä Emmi tarvitsi hyät lihakset ja kestävyyttä jos mielisi saada ylennyksiä.

 

Kesäloma meni  nopeasti ja Marissan oli aika venähtää teiniksi. Ihan kaunis tyttö hänestä tulikin. Tavoitteekseen Mar sai isosiskonsa tavoin perheen ja toiveena on että kuusi lapsista avioituu. Mar ei ollut vieläkään luopunut asianajan uran haavesta, ja oli jo keskustellut asiasta Lucan ja Emmin sekä koulun opon kanssa. Hän saattaisi päästä oppisopimuksella harjoittelijaksi jos vain löytäisi paikan.

 

Merillä sen sijaan  ei ollut kiire minnekään sillä hän oli täysin rakastunut Severiinsä. Tosin nyt olisi pieni eroaminen edessä, sillä Severin isä oli lähdössä argeologisille kaivauksille Egyptiin, ja pojan piti siksi aikaa muuttaa asumaan äitinsä luokse kahdeksi kuukaudeksi. Äiti asui isommassa kaupungissa n.3 tunnin ajomatkan päässä täältä. Mutta onneksi Severillä oli oma auto, joten hän tulisi käymään ainakin viikonloppuisin.

 

”Hei sitten kulta, ajahan varovasti”, sanoi Meredith kun Severi tuli hyvästelemään häntä ennen lähtöään.

 

Emmillä meni töissä hyvin, ylennyksiä sateli ylennyksien perään. Luca sen sijaan junnasi paikallaan lainvalvontauralla. Hän harkitsi jo uranvaihdosta, mutta ei saanut aikaiseksi etsiä uutta työpaikkaa.

 

  Onneksi parin väillä riitti kaikesta huolimatta vielä paljon rakkautta. He miettivät myös kolmannen lapsen hankkimista, mutta olivat kuitenkin jo aika vanhoja, joten saa nähdä jääkö vain mietteeksi…

 

Eräänä aamuna alkoivat sitten syyssateet. Kohtalokkaat sateet.

 

Mutta aina kun ei satanut, Luca keskittyi treenaamiseen, hänen uusimpaan intohimoonsa. Miekkonen oli päättänyt aloittaa tehokkaan kuntokuurin, kun lääkärintarkastuksessa mitatut kolesteroliarvot olivat olleet 6.1. ”Alle viisi sen olla pitää!” oli hänen iskulauseensa.

 

Oli syksyinen maanantai-ilta, kun Marissa päätti kertoa Merille että saattaisi pian joutua muuttamaan pois kotoa, sillä opiskelupaikkaa ei välttämättä löytyisi näin pienestä kaupungista. Mar ei ollut mennyt yläasteelta minnekään jatkokoulutukseen, vaan odotti oppisopimus uutisia. ” Mun tulee kyllä ikävä sua, mutta mistä sitä tietää vaikka lähtisin kanssasi samaan kaupunkiin kunhan saan lukion loppuun! Tai no, katsotaan nyt mitä Severi tekee…” Siskokset juttelivat pitkään kunnes puhelin soi. ”Mä meen, se on varmaan Severi!” huudahti Mer.

 

”On ,tämä on Meredith Bury. Mitä!?! Välittömästi? Mitä, mitä? Ei voi olla, ei!, Kyllä, tulen, milloin?”

 

  ”Mitä nyt?” kysyi Marissa kun Mer käveli puhelimesta pois kalpeana kuin liitulaku. ”Hän on poissa. Severi. Se kuoli.” ”Mitä! Milloin, varmastiko? Meetkö kattoon sitä? Voin lainata bussikorttia.” Samassa kun Mar oli päästänyt suustaan nuo sanat, hän tajusi kuinka tyhmältä oli kuulostanut; voin lainata bussikorttia, oisko voinut tyhmempää keksiä…

 

Mutta sitä ei ollut nyt aikaa miettiä. Marissa näki kuinka Meredith juoksi kyyneleet poskilla huoneeseensa ja lukitsi oven. Marissa huomasi puhelimessa löyhästi kiinni olevan luurin ja tarttui siihen. Joku huhuili vielä. Puhelimessa oli Severin äiti, jolta Marissa sai kuulla kaiken. Severi oli ajanut pimeässä sateella ja valot olivat rikki. Syrjäisemällä yksikaistaisella metsätiellä vastaan oli tullut rekka, joka ei ollut nähnyt pikkuautoa. Törmäys oli ollut väistämätön ja nopea, rekka oli kaatunut auton päälle, apu oli tullut liian myöhässä. Severi oli kuollut jo ennen kuin ambulanssi ehti paikalle.

Marissa esitti osanottonsa ja laski luurin. Hän katsoi ulos ja näki kun sade hakkasi ikkunaruutuja. Itkua oli vaikea pidätellä. Hän ei osannut edes kuvitella miltä Meredithistä tuntui.

 

  Kolarista oli kulunut jo melkein vuosi. Mer oli ollut koko ajan huoneessaan, josta hän poistui vaan kouluun mennessään. Tyttö ei halunnut puhua kenellekkään. Marissa ei ollut edes muistanut lakiurahaaveitaan, mutta kun hän eräänä aamuna luki lehteä, olivat silmät lentää päästä. Asianajotoimisto Laakkonen&Mustilainen etsi harjoittelijaa. Mar tarttui välittömästi puhelimeen, ja sai ajan työhaastatteluun.

 

Noin viikon päästä haastattelusta sieltä soitettiin. Mar oli saanut paikan! Työ alkaisi huomenna uudessa kaupungissa. Työpaikka oli järjestänyt asunnonkin. Marissa oli onnessaan. Hän päätti että vaikka Mer ei halunnut puhua, tämä olisi pakko kertoa hänelle heti sillä Emmi ja Lucakin olivat suostuneet, tosin hieman nihkeästi. Marissasta oli ajateltu perijää, kun Mer näytti olevan niin haluton siihen tehtävään. Mutta nyt asiat menivät näin. Siispä Marissa suunnisti Merin huoneeseen kertomaan uutisia. Ja tytöllä toinenkin tärkeä asia ennen lähtöä. Hän seisahti Merin sängyn viereen ja kertoi uutiset.

 

Marin onneksi Meredith oli iloinen uutisista ja kapsahti tytön kaulaan.”Anteeksi, kun olen ollut niin tukematon”, hän kuiskasi. ”Pöh, mun tässä olisi pitäny sua tukea”sanoi Mar. Tytöt halasivat ja juttelivat pitkälle yöhön, kunnes Marissa muisti toisen asiansa.”Ootas hetki” hän sanoi ja poistui huoneesta.

 

”Tässä on tämmöinen paketti. Severin oli kulma pitänyt antaa se sulle sinä, ööh… Tiedäthän, iltana. Törmäsin sen äitiin kerran kaupungissa ja se anto tän toimitettavaks.” Merin poskelle vierähti kyynel. ”En taida pystyä avaamaan tätä vielä.” Mer piilotti laatikon vaatekaappiinsa.

 

Seuraavana aamuna, hyvästeltyään perheen, Marissa muutti pois haikealla, mutta innostuneella ja toiveikkaalla mielellä. Hei hei, Marissa!

 

Meredithistä tulee siis perijä. Ensi osassa seurataan hänen elämäänsä tässä tehtävässä. Ja mitä oli laatikossa? Senkin saatamme nähdä. J